KÄSISALAMAHARJOITUKSIA

Pari viikkoa sitten meillä oli koulussa Turun Taideakatemiasta eräs opiskelija kertomassa ja opettamassa käsisalaman käyttöä. Saatiin pitkin viikkoa erilaisia tehtäviä, mutta yksi näistä oli hieman tälläinen isompi, johon oli toteutusaikaa koko viikko. Tehtävänantona oli toteuttaa jonkinlainen tarina neljällä kuvalla - okei, tässä mun kuvista vain kolme, koska en ollut siihen neljänteen tyytyväinen millään tavalla :D Postauksen otsikko kertonee kuvasarjan idean..

Toinen viikon tehtävistä oli ryhmätehtävä, joka suunniteltiin etukäteen ja toteutettiin seuraavana päivänä yhdessä. Ryhmääni kuului Veera Penninkangas, Linda Lehtovirta, Marjaana Jukkola, Petri Anttila ja Janne Ylitalo ja tässä parin behind the scenes- kuvan saattelemana matsku mitä päivän aikana saatiin aikaan!

Mulla oli tän käsisalamaviikon ajan (okei, seuraavan viikon myös kun hieman innostuin) lainassa koululta radiosetti salamalle, ja sen verran viisastuin että pakkohan tässä olis mahdollisimman pian investoida ihan omaankin settiin.. Enää ei taida pärjätä ilman!

Viime viikko meni sitten photariharjoitusten parissa ja pieni katsaus studiovälineisiin ja niiden käyttöönkin on ehtinyt jo olla - ens viikon alussa jatkuu hommat niiden parissa! En malta odottaa että päästään itsekin kunnolla kuvailemaan, eikä katsella kiltisti sivusta pelkkiä opettajien demoja :-)

Tämän kaiken kouluhäsläyksen ohella oon ehtinyt hakea kesätöitä lehtikuvauksen parista (loppukuusta saan tietää tärppääkö, pitäkää peukkuja!!) ja jostain syystä stressata kovasti, mitä mä tän vuoden jälkeen teen opiskelujen kanssa. Valokuvausalan kanssa aion toki jatkaa, mutta missä? Lahden muotsikkaan aion kyllä hakea, mutta Tampereen VVI ja oppisopimuskoulutus on alkanut myös pyörimään kovasti mielessä. Onko kellään kokemusta tästä? Kaikki keskustelu koulutuksiin liittyen on tervetullutta, minä kiitän! Ihanaa talven odotusta kaikille :)